Maailman parhaat muurinpohjaletut +tuunausvinkit


Letut ovat hyviä, mutta muurinpohjaletut ovat vielä parempia. Keräsin tähän postaukseen olennaiset asiat kesäisen ulkoilmaherkun paistamiseen. Ulkoilma, yhdessäolo ja hyvä ruoka ovat jo itsessään voittamaton yhdistelmä.


Perusohjeeni

1l täysmaitoa
2,5dl ohrajauhoja
2,5dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1tl suolaa

Ainesosat on hyvä sekoittaa jääkaappiin turpoamaa hyvissä ajoin, eli vähintään 4-5 tuntia ennen paistoa. Taikinan voi tehdä jo edellisiltana jääkaappiin turpoamaan, mutta siinä tapauksessa lisää kananmuna ja suola vasta juuri ennen paistoa. Mikäli taikina tuntuu liian paksulta, niin sitä voi ohentaa vielä paiston aikana maidolla.

Ohrajauhot ovat muurinpohjalettujen taika.


Paista

Kuumenna Muurikka ja levitä voi pannulle, tämä onnistuu helpoiten varpuvispilällä. Koveralla pannulla voi piirtää letun reunat ja taikina valuu kauniisti keskelle päin, lastalla voi viimeistellä taikinan levityksen. Irrota reunat pannusta heti, kun ne ovat saaneet väriä, ja kun lettu on kauttaaltaan hyytynyt, voit kääntää letun. Ensimmäinen lettu menee aina piloille, se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Käytön jälkeen kannattaa käyttää muutama hetki pannun puhdistukseen: kiehuta tilkka vettä pannulla ja puhdista se lastalla ja talouspaperilla. Pyyhi pannu kuivaksi ja sipaise öljyä tai Muurikka Silavaa pannuun.


Tuunaa lettusi

Muurinpohjaletuista halutaan usein ihan niitä perusmalleja, mutta joskus on kiva leikitellä. Joten tässä muutamia vinkkejä, mitä kannattaa testata:
-4rkl Alavuden öljypuristamon maustettua öljyä: makeisiin lettuihin sitruunan makuista rypsiöljyä ja suolaisiin lettuihin basilikan tai valkosipulin makuista öljyä
-nokkosta, tuoreet nokkoset voi kiehauttaa ensin vedessä ja pilkkoa sitten lettutaikinaan, tämä rikkakasvi sisältää paljon pinaattia enemmän ravintoaineita ja on helposti löydettävissä
-1tl kardemummaa tai 1tl kanelia antaa oman kivan


Annos historiaa

Tiesitkö, että muurinpohjalettuja on alunperin paistettu hankalasti muuripadoissa? Samoissa padoissa kuumennettiin myös pyykinpesuvedet ja saunapäivän pesuvedet. Kultaisella 70-luvulla on kuitenkin Muurikan perustajien toimesta lähdetty kehittämään ajatusta ja on syntynyt Muurikka-muurinpohjapannut, joiden käyttö oli huomattavasti helpompaa ja ergonomisempaa, kuin kumartelu muuripatojen uumeniin. Ajan kuluessa Muurikasta on syntynyt yleisnimitys kaikille samantyyppisille pannuille.


Lettumuisteloita

Muistan miten äitini paistoi usein kesäisin muurinpohjalettuja. Ehkä se oli luonteva tapa olla pihalla yhdessä kauniina kesäpäivänä ja vaihtaa kuulumisia perheen kanssa, kaikki oli yhdessä, eikä kukaan ollut eristäytynyt keittiöön ruuanlaittoon. Tosin äidin muurikka oli aseteltu tiiligrillin päälle ja alle oli tehty tulet. Mikäli isoäitini ovat paistaneet muurinpohjalettuja, niin se on taas tapahtunut hankalasti muuripadan uumenissa. Meidän Muurikka kesäkeittiö taas siirtyy näppärästi pyörillä lasten leikkien lähelle ja kaasupoltin hoitaa lämmityksen. Ei voi kun hämmästellä miten kehitys on auttanut perheenäitejä muurinpohjalettujen paistossa :-D.

Mukavaa kesän alkua ja nähdään pian,
Tiina