Meidän ruokailuhuoneessa on monta mielenkiintoista huonekalua, joita esittelen tänään. Tämä pirttipöytä on ajautunut meille sattumien kautta, sillä isäni toi sen meille omana "kun halvalla sai" - huutokauppalöytönään hääpaikan pöydäksi. Pöytien tarve oli tuolloin melkoinen ja tämä huonokuntoinen pitkä pöytä tuli todella tarpeeseen. Aikoinaan kymmenen hengen perheestä huutokauppaan ajautunut pöytä körötteli siis Varsinais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle hääpöydäksi, tosin pöydällä oli ollut muitakin funktiota tässä välissä, sillä sen pinta näytti verstaan työpöydältä. Ihastuin pöydän poikkeukselliseen pitkään ja kapeaan muotoon ja niin vanha pöytämme sai lähteä ja tästä pöytävanhuksesta tuli uusi ruokailutilan pöytämme. Häissä pöydän likaantunut ja tikkuinen pinta sai pöytäliinan peitoksi, mutta pienen ehostuksen jälkeen siitä tuli meidän kotiin täydellinen ruokailutilan pöytä.
Puu on siitä ihana materiaali, että siitä tehdyt seinät ja huonekalut jatkavat elämäänsä pienellä ehostuksella taas vuosia eteenpäin. Pöydät ja tuolit saavat helposti vain uutta maalia pintaansa. Tai oikeastaan taisin vähän liioitella, maalauksessa aloittaminen tuntuu aina työläältä ja maalipinnan karhentaminen hiekkapaperilla tuntuu aina tylsältä. En tiedä ketään joka erityisesti nauttisi näistä maalauksen pohjatöistä. Maalaus itsessään on hyvinkin nautinnollista, kun voi katsella valitsemansa kauniin uuden sävyn peittävän tuolia jokaisella pensselin vedolla. Valitsin kymmenen puutuolimme väriksi viisi eri sävyä, joten pöytäryhmä on melkoista väriterapiaa. Puutuolit eivät ole mitenkään samaa sarjaa tai edes melkein saman mallisia, mutta ne ovat puuta ja tarvitsevat korkeintaan uuden liimauksen aika ajoin. Yksi tuoleista joutui bernipennun hammastelemaksi viime kesänä, mutta pureskelukohdat kaunisteltiin hiomalla ja tuoli saa uuden maalipinnan jossain vaiheessa.
Lattia on kellastunut mäntylattia ja harkitsen aika ajoin sen maalaamista, mutta ainut mikä vielä mietityttää työhön alkamisen lisäksi on se, että kestääkö mikään lattiamaali vauhdikasta ja isoa koiraamme. Tämä huone on ainut, missä tuo auringon kellastuttama mäntypinta on vielä esillä. Kahden huoneen katosta on lakattu mänty maalattu jo peittoon ja makuuhuoneen lattiakin on saanut maalin pintaansa, mutta tämä viimeinen lakattu kellastunut mäntypinta vielä odottelee kohtaloaan.
Hirsiseinätkin ovat yllättävän moneksi taipuva aines, eikä käsittelyjä kannata turhaan arastella. Nämä seinät olivat jo aiemmin maalattuja ennen seinien levyttämistä sisäpuolelta kauan aikaa sitten ja nyt maali on poistettu ja seinät on käsitelty uudelleen jättäen puun syyt näkyviin. Vinkkejä hirsiseinän käsittelyyn olen antanut TÄÄLLÄ. Seinällä olevat puolapuut ovat vanhempieni huutokauppalöytö, jostakin lakkautetusta koulusta ja ne ovat odottaneet reilusti yli kymmenen vuotta oikeaa kotia ja oikeaa paikkaa. Vasta tässä kodissa niille löytyi oikeanlainen paikka ja ne ovat päässeet käyttöön lasten kiivetessä puolapuita ylös ja alas, ja ehkäpä myöhemmin niihin voi ripustaa jotain koristeita kun tuo varsinainen käyttö vähenee.
Tässä kuvassa näkyy muutama mielenkiintoinen ruokailutilan huonekalu, mitkä ansaitsevat paremman esittelyn. Ootrattu kaappi on täyspuinen ja järjettömän painava. Kaappi on ollut aiemmin persikan värinen ja toiminut keittiön kaappina, mutta aikojen saatossa se on siirtynyt talossa muihin huoneisiin. Ilmeisesti persikan värinen maalipinta on ollut myös liikaa ja kaappi on ootrattu. Puukuviot on tehty huonekaluun ihan taidokkaasti, mutta silti haaveilen usein maalaavani kaapin.
Kaapin vieressä on yhdeksän laatikkoinen pieni apteekkarin lipasto, mikä ei suinkaan ole käytössä tai omalla paikallaan. Lipasto vain hengailee meillä, jotta ehdin tuumailla ja miettiä rauhassa, että onko sen paikka meillä ja jos niin minkä värisenä. Meillä on melkein aina joku huonekalu, mikä viettää meillä harkinta-aikaa. Nämä huonekalut eivät ole käytössä, vaan ne vain etsivät omaa paikkaansa jossakin nurkassa käyttämättöminä.
Blogini seuraajat tietävät, että remontin aikana huonokuntoisesta alapohjasta pelastetut paperit ja sanomalehdet on osaksi tapetoitu huoneiden seinille. Tämän talon eräs jo edesmennyt asukas : Hugo Perälä on lapsena piirtänyt tämän kuvan ja me taltioimme saman kuvan vuosikymmeniä myöhemmin seinälle. Kuvassa on ilmeisesti ihan sama vanha keittiön kaappi, kuin ylemmän kuvan ootrattu kaappi. Todellista historian havinaa.
Seinillämme on paljon historian havinaa ja yhtenä esimerkkinä tämä Suomen valtion Kansanarpajaisten mainos. Suomen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina on ehkä koettu tärkeäksi korostaa useissa yhteyksissä, että olemme Suomen valtion alaisia.
Alussa viittasin häihimme ja palataan niihin vielä tässä lopuksi. Kuvassa näkyy kaikkien häihimme osallistuneiden nimet, kirjoitettuina pieniin sydämiin. Häissämme oli siis pieniä puusydämiä, joihin vieraat kirjoittivat nimensä ja tipauttelivat sitten oman sydämensä kehyksen yläreunasta muiden puusydämien sekaan. Meillä ei ollut ollenkaan vieraskirjaa, vaan ainoastaan tämä taulu, mihin jokaisen vieraan nimi tallentui. Kuva on otettu hieman alaviistosta, joten mittasuhteet siksi vääristyy hassusti.
Mikäli pidät blogini sisällöstä, niin helpoiten voit seurata blogiani Siskonpaneelisoppaa facebook-sivun kautta. Tervetuloa kommentoimaan ja tykkäilemään siellä!
