Kurkista meidän keittiöön!



Meillä oli perjantaina SObloggaajien tapaaminen. Ihanaa naisenergiaa tulvahti kotiin ja tunnit vierähtivät kuin siivillä. Lauantaiaamuna havahduin, etten ollut itse juurikaan ehtinyt ottaa kuvia. Lauantaina kaivoin kameran heti esiin, kun auringonsäteet alkoivat maaliskuisen räntäsateen lomasta pilkottaa. Tässä teille kuvia meidän keittiöstä tämänhetkisessä asussaan.




Keittiön seinällä meillä on vanhaan asukastauluun tehty pannukakkuohje. Ohje on ehdottomasti paras löytämäni pannukakkuohje ja nyt se on hauskassa muodossa koko ajan nähtävissä keittiön seinällä. Oikeasti löysin tuon reseptin isäni keittiön kaapin oven sisäpuolelta, minne siskoni oli sen isääni varten kiinnittänyt. Minä tosiaan taidan olla ainut, joka sen pannarireseptin sieltä olen ottanut käyttöön. Asukastaulusta ja reseptistäkin voit lukea lisää täältä. 

Keittiön vitriini on syntynyt niin, että otin vanhan ikkunan pokan ja vein sen paikalliselle keittiökalustevalmistajalle. Näin sain vitriinin, missä on mukavasti ripaus vanhaa tyyliä.




Pieneen vanhaan tulppaanikoristeiseen maitokannuun sujahti nippu tulppaaneita. 




Vanhan puuhellan isoimmalla levyllä on iso teepannu. Parhaat päivänsä nähnyt pannu on oikeasti poikkeuksellisen suuri, kun nostaa pannun kahvan ylös, niin pannu on 35 cm korkea. Jättipannussa ei voi enää juomavettä lämmittää, mutta pidän täysinäistä vesipannua hellan levyn päällä, jotta vanhat levyt johtaisivat energiaa pannuun ja säilyisivät lämmitettäessä varmemmin ehjinä.




Ikkunoihin minulla on jo täysin uudet verhosuunnitelmat, mutta kerron niistä kunhan ehdin ottaa ompelukoneen esille ja käymään vielä kangaskaupassa. Mikäli katsot tarkkaan, niin keittiön pöydälläkin voi nähdä kevään merkkejä. Ikkunalla nimittäin on hautomakone. Odotamme pieniä untuvikkoja pääsiäiseksi. Elämme jänniä aikoja, kun tarkkailemme onko koneen sisällä oikea lämpötila ja kosteustasapaino ja myöhemmin läpivalaisemme munia tarkistaaksemme mitkä munista ovat lähteneet kehittymään. Erityisesti lapsille tämä on todella jännittävää, mutta onhan tämä aikuisillekin hurjan hauskaa odotuksen aikaa.



Juttua muista huoneista ja olohuoneen suuresta muutoksesta tulossa pian.

Postaukset blogitapaamisesta löysin Lumikallion,  Kolmen tähden koti ja Elämää keltaisessa talossa -blogeista. Kiitos Outi, Marika ja Salla!


Nähdään pian,
Tiina