Sähkökalusteet 20-luvulta!


Tässä päivitystä meidän makuuhuoneremontista! Makuuhuoneessa alkaa tyyli vaihtua lähemmäs alkuperäistä 20-luvun tyyliä. Vanhan talon remontoijan herkkukaupasta, eli Domus Classican nettikaupasta olin bongannut ja tilannut tilan sähkökalusteet. Pönttömuurejahan ei tuolloin vielä ollut, sillä ne yleistyivät vasta 40-luvulla, eikä niitä tuolloin maalattu mustiksi, mutta älyttömän kauniisti nämä eri vuosikymmenten hedelmät sopivat toisiinsa.


Talomme on rakennettu 20-luvulla ja ne vähäiset määrät sähköä mitä tuolloin on nykyiseen kotiimme tullut on ollut nimenomaan punottuja kierteisiä kangasjohtoja pitkin ja katkaisimena on toiminut posliininen tai muovin esiasteena toiminut bakeliittinen kytkin. Muoviset kytkimet valtasivat lopulta  markkinat 50-luvulla ja posliiniset ja bakeliittiset jäivät pois tuotannosta.

Domus Classican verkkokaupassa myydään kytkimet mustina, mutta pintavetojohto ja johdonohjaimet tummanruskeina ja tästä värierosta olin perfektionistina hieman huolissani. Huoli oli kuitenkin tarpeetonta, sillä nämä kolme asiaa istuivat täydellisesti toisiinsa, tummanruskean sävyn ollessa todella tummanruskea. Nämä posliiniset sirot ja kiiltävät perinteisen muotoiset kytkimet ja pistorasiat ovat kuin koruja seinällä. Ne kertovat omaa kieltään ja ovat koko ajan esillä ja käytössä. Nämä on niitä yksityiskohtia mihin mielestäni kannattaa sijoittaa ja jossain muussa kohtaa taas keskittyä pihistelemään.

Minun lapsuusmuistoihini eivät kuulu nämä johdot, sillä ne oli varmasti ehditty uusia uudempiin mallleihin ennen 80-lukua, miltä minun ensimmäiset muistikuvani elämän ihmeellisyyksistä ovat peräisin. Nämä ovat siis minulle vain suloinen tuulahdus sadan vuoden takaa ja ihanan erilainen vaihtoehto verrattuna nykyiseen käytäntöön piilottaa kaikki johdot seinien uumeniin. Vanhemmalle ikäpolvelle näistä saattaa hyvinkin nousta lapsuusmuistoja mieleen ja enoni vaimolle nousi heti lämpimiä lapsuusmuistoja näistä mieleen. Reilu kymmenen vuotta vanha tapetti on myös vaihtunut tyylillisesti lähemmäs talomme alkutaipaletta, eli 20-lukua (Sandudd Arkiv 1900).


Me perinneraksailijat? Meidät mielletään helposti välillä jopa perinneremontoijiksi, mitä me emme ole. Oikeasti me kunnioitamme vain hengittäviä rakenteita, emmekä valitettavasti tee tiloja aina tyylipuhtaasti perinteitä kunnioittaen. Ehkä mekin voisimme olla perinnerakentajia, mikäli meille olisi löytynyt tarpeeksi alkuperäiskuntoinen talo (huono selitys ja kyllä sitä syytä voi hakea ihan peilistä, sekä hieman mukavuudenhaluakin voi syyttää). Ne talot, mitkä on entisöity tyylipuhtaasti on äärimmäisen vähissä, aina niissä on jotain, ellei muuta, niin modernit sähkökalusteet näkyvissä. Meillä kaikessa raadollisuudessa revitään huone kerrallaan auki ja korjataan 20-luvun taloon myöhemmin huonoin hengittämättömin materiaalein tehtyjä remontteja. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon folio, mikä oli täällä asennettu huokolevyn alle, kiinni hirsiseinään ja kauttaaltaan ulkoseinien sisäpintaan. Aikomus jättää ulkoseinien päälle siinä olleet huokolevyt vesittyi ja jouduimme repimään hirret alkuperäisistä suunnitelmista poiketen täysin esille.


Mitäkö meidän sähkömies sanoi näistä? Olin luonnollisesti hieman huolissani, että onko meillä vielä sähkömiestä sen jälkeen, kun esittelen hankkimani sähkökalusteet. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja ainoastaan pistorasioiden kanssa, mihin piti mahduttaa kaksi johtoa oli pienoisia sovitusongelmia. Kannattaa kuitenkin neuvotella sähkömiehen kanssa tilauksesta jo tilausta suunnitellessa, sillä meillä jäi posliininen jakorasia käyttämättä, koska tilaamani rasia oli liian pieni kyseiseen kohtaan.

Hirsiseinien maalauksesta ja itse tehdyn maalin valmistuksesta voit lukea lisää TÄÄLTÄ. Hirret olivat kierrätyshirsiä ja niistä löytyi oikeastaan ihan kaikkea mahdollista ja myös aiempi vaaleanpunasävyinen maalikerros siltä ajalta, kun hirsiseiniä on maalattu. Tässä pisteessä oli järkevämpi vaihtoehto maalata hirret, kuin puhdistaa ne esittelykelpoisiksi. Kohdat missä oli näkyvissä selkeästi lyijykynämerkintöjä on jätetty maalaamatta.

Tänne blogiin on tulossa lähiaikoina juttua, paitsi makuuhuoneremontin edistymisestä, niin myös JDL Vintage liitumaaleilla kankaisen sohvatuolin maalauksesta, sekä vierailusta Hannan kodissa, mikä tunnetaan myös Villa Bohemian - blogikotina.

Mikäli pidät blogini sisällöstä, niin voit helposti seurata blogiani myös Facebookissa tykkäämällä blogisivustani TÄÄLLÄ!