Olohuoneen iso remontti loppusuoralla.


 
 
Vanha punainen keinutuoli on kiva väriläiskä muutoin melko neutraalissa tilassa. Meillä oli kylässä esikouluikäinen tyttö tässä jokunen aika sitten ja pyysin häntä maalauskaverikseni, mutta voi sitä pettymyksen määrää, kun hänelle selvisi, että minä maalaan paneelia vain valkoisella. Kommentit kertoivat kaiken: Ei pinkkiä maalia ollenkaan?! Tylsää!
 
 
Keittiöstä näkee vielä kalustamattomiin huoneisiin: olohuoneeseen ja ruokatilaan. Ehkä jouluksi valmista? Ruokailutilaan on työn alla iso pirttipöytä ja sekalainen setti vanhoja puutuoleja, mutta niistä lisää kunhan tuolit on kunnostettu ja niihin on pensselöity Colorian ensi viikolla myyntiin tuoma kalustemaali pintaan. Maali tulee kauppoihin siis ensi viikon aikana ja minähän täällä jo odottelen malttamattomana. Seuraava DIY-projektini liittyy olohuoneeseemme, mutta siitä aiheesta lisää ensi viikolla.



Kurkataan ihan pikkuisen olohuoneeseenkin. Tällä puolella on vielä autiota, parven teko on kesken ja alla oleva tila pidetään vielä raksa-alueena. Puolapuut odottavat lattialla siirtoa lopulliseen paikkaansa ja vanha arkku on istutettu tuohon paikkaan estämään suoran näkyvyyden putkiliitoksiin.


Kotopirkoissa on muuten Virkkuri3 arvottavana. Arvonta päättyy huomenna, joten vielä ehtii osallistua!