Keittiömme täytti yhden vuoden.


Keittiömme täytti yhden vuoden ja juhlan kunniaksi kerron teille tämän hetkisestä suosikkitilastamme. Keskellä keittiötä on tarkoituksella iso avoin tila ja se on pyhitetty lapsiperheen toiminnoille: Puujunaradalle, kuperkeikoille ja sen semmoisille. Keskellä keittiötä seisoo hirsi, tukemassa poistetun hirsiseinän jäljelle jääneitä rakenteita ja antaa omalta osaltaan keittiön ilmeeseen kivan lisän.
 
 
Keittiön seinissä on oma suosikkipaneelini eli siskonpaneeli, mihin olen niin kiintynyt, että nimesin bloginikin sen mukaan. Entisessä kodissani oli ennen remonttia siskonpaneeli katossa, sekä seinissä puolipaneelina, sävyiksi oli valikoitunut possunpunainen ja myrkynvihreä. Olin ihastunut siihen tunnelmaan, minkä maalatut paneelit sai aikaan, vaikka minun maalipurkeissani ei yhtä rohkeita värejä ollutkaan.
 
Keittiön allas on musta komposiittiallas ja pisteet altaan helppohoitoisuudelle. Sokkelilevyt tehtiin puusta ja käsiteltiin puisten työtasojen sävyisiksi, mikä oli ehkä yksi parhaimmista ratkaisuista tässä keittiössä.


Ärsyttävät liian alas tulevat ikkunat, mitkä pilaa keittiösuunnitelman voi olla rasite tai sitten mahdollisuus leikkiä, korostaa tasoeroja ja saada istumapaikkoja ikkunan eteen. Vitriini on tehty vanhasta ikkunasta ja heinäseipäät toimivat verhotankoina.

 
Pohjalaistalon tunnelmallinen keskus kolahtelevine rautaluukkuineen. Valitettavan vähän käytämme tätä, joten eduspeltiäkään ei ole vielä asennettu paikoilleen. Pienet kädet yltäisivät liian hyvin ja liian nopeasti keittolevyille. Leivinuunia lämmitämme säännöllisesti hieman, jotta iso tiilikasa ei hohkaisi kylmää. 

 
Valmista! Saa tulla! Samassa tila on täynnä eloa ja menoa. Lelulaatikkoa kaadetaan lattialle, kahvinkeitin lähtee pulputtamaan ja iloinen höpöttely täyttää ilman.
 
 
Kotopirkoissa arvotaan tänään Ilona Pietiläisen Talven hopeiset hiutaleet-kirja. Voi miten ihastuttava kirja ja herkkä kuvitus. Käyhän osallistumassa arvontaan!