Meille tulee vesi sisälle.

Vihdoinkin meidän keittiöön tulee vesi ja menee viemäröintejä pitkin poiskin. Tokikaan lämmintä vettä meille ei edelleenkään tule hanasta, mutta se ongelma tuntuu nyt kovin pieneltä. Olemmehan vihdoin päässeet takaisin nykyaikaan!!! Mieletöntä!!!


Listat puuttuu edelleen ja vessasta valot, mutta ne menevät väkisinkin ensi kuulle , sillä tilasin ne meille jo viikkoja sitten syyskuun ekalle viikolle. Listat tulevat pohjamaalattuina , mutta vaatinevat vielä toisen maalikerroksen pintaansa. Listoista kerrottakoon, että sain pieneltä paikalliselta höyläämöltä hienoa koristeellista puulistaa sopuhintaan, tosin olisin alun perin ajatellut jotain massiivisempaa, mutta massiivisemmat kattolistat vaatisivat korkeampia huoneita.



Olemme jo ajatuksissa siirtyneet kylpyhuoneen laattavalintoihin ja se tuottaa edelleen harmaita hiuksia. Öitä.